Yhteisöllisesti kuopiolaisnuorten kanssa

Humak ja Kuopion kaupunki haluavat yhdessä kehittää nuorisopalvelujen työtapoja ja -menetelmiä uusilla kasvavilla asuinalueilla Kuopiossa. Uusia menetelmiä kehitetään sosiaalisesti vahvistavasti, ehkäisevästi ja yhteisöllisyyttä rakentavasti osallistamalla nuoret mukaan suunnittelutyöhän sekä toteuttamaan hankkeentoimenpiteitä kuten tiedottamaan ja vaikuttamaan.

Kuopio
Syksyinen Kuopio

Hankkeen tavoite

Hankkeen tavoitteena on vaikuttaa nuorten hyvinvointiin nuorten osallisuuden, vaikuttamismahdollisuuksien ja aikuisen läsnäolon kautta. Kaupungin nuorisopalveluilla on myös tarve kehittää nuorisopalvelujen työtapoja ja -menetelmiä uusille kasvaville asuinalueille. NuoriZaaristo -toiminnassa nuoret pääsevät itse suunnittelemaan ja toteuttamaan hankkeen toimenpiteitä, jakamaan tietoa ja vaikuttamaan yhteisvastuullisesti.

Hanke jatkuu 31.7.2015 saakka ja se etenee ideoidenkeruuvaiheesta toiminnan luomiseen ja kokeilemiseen ja siihen osallistumiseen nuorten omien mieltymysten mukaan.

Toimenpiteissä on mukana Saaristokaupungin nuoria, Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden työntekijöitä, hankkeen projektipäällikkö Humanistisesta ammattikorkeakoulusta (Humak) sekä Saaristokaupungin asukasyhdistyksen jäseniä.

Hankkeen osapuolina ovat Humak ja Kuopion kaupunki ja sitä tukevat EU ja ELY-keskus.

Tuloksista työkirja

NuoriZaaristo -hankkeen tuotoksena syntyy työkirja, johon tulee kootusti tietoa muun muassa uusista menetelmistä, niiden käyttöönotosta ja nuorten kokemuksista. Hankkeen tuloksena nuoret ovat kiinnittyneet kotipaikkakunnalleen ja asuinyhteisöönsä entistä paremmin, nuorten hyvinvointi on lisääntynyt, työelämävalmiudet ovat parantuneet ja tulevaisuuden opintosuunnitelmat ovat edenneet. Hankkeella on positiivista vaikutusta myös syrjäytymisen ehkäisyyn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *